Elina pylkkänen perhe
Elina Pylkkänen – Wikiwand
19.3.2017 — Elina Pylkkänen oli 13 vuotta sitten matkalla Rukalle laskettelemaan. Lukiolaisen oli tarkoitus rentoutua ennen kevään ylioppilaskirjoituksia.
Konginkankaasta 13 vuotta: Aivovamman oireet piinaavat 30 …
Konginkankaasta 13 vuotta: Aivovamman oireet piinaavat 30-vuotiasta Elinaa – korvauskiista vakuutusyhtiön kanssa täysin jumissa – MTVuutiset.fi
13.8.2022 — Elina Pylkkänen ja Martti Hetemäki eivät keväällä onnistuneet ratkaisemaan hoitajien työriitaa, mutta nyt heillä on uusi ehdotus.
Konginkankaan bussiturmasta selvinnyt Elina Pylkkänen taistelee yhä korvauksista vakuutusyhtiö OP:ta vastaan. Yhtiö ei ole myöntänyt Pylkkäsen aivovammaa, vaikka hän on saanut siitä todistuksen useilta neurologeilta. Nainen astuu julkisuuteen varoittaakseen muita.
Elina Pylkkänen ja Martti Hetemäki eivät keväällä onnistuneet …
Elina Pylkkänen ja Martti Hetemäki eivät keväällä onnistuneet ratkaisemaan hoitajien työriitaa, mutta nyt heillä on uusi ehdotus – Politiikka | HS.fi
15.4.2021 — Pylkkänen on toiminut vuodesta 2018 Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajana. · Sitä ennen hän on ollut vanhempana ekonomistina teollisuusmaiden …
Sote-alan palkkaohjelma- ja palkkaharmonisointirahat pitäisi käyttää siihen, että palkkauksesta tehdään nykyistä kannustavampaa, sanovat Elina Pylkkänen ja Martti Hetemäki. Kunta-alan sopimukseen kohdistuvan arvostelun he torjuvat: ”Tuntuu, että palokunta oli väärä.”
Elina Pylkkänen – Kainuun Sanomat
Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeriksi – Politiikka | HS.fi
Alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen. Kun työvoimasta on pula, on äärimmäisen tärkeätä kiinnittää huomiota hyvinvoinnin parantamiseen työpaikalla. Analyysi: …
Elina Pylkkänen on toiminut vuodesta 2018 Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajana.
PT:n johtajaksi nimitettiin Elina Pylkkänen – Ilta-Sanomat
Elina Pylkkänen | Kainuun Sanomat
15.6.2018 — Elina Pylkkäsen tutkimustoiminnan keskeistä sisältöä ovat muun muassa työn taloustieteen teemat, verotus sekä mikrosimulointimallien …
Kainuun tuoreimmat uutiset.
Uusi haku valtiovarainministeriön kansliapäälliköksi toi kovia …
18.11.2020 — Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen on aiemmin … Hautaustoimisto Ikäheimo on perheyritys, jonka juuret ulottuvat 110 …
Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen …
Uusi haku valtiovarainministeriön kansliapäälliköksi toi kovia nimiä myös ministeriön ulkopuolelta | Kaleva
15.4.2021 — PT:n johtaja Elina Pylkkänen on nimitetty työ- ja elinkeinoministeriöön alivaltiosihteeriksi 1.6.2021 alkaen viiden vuoden määräajaksi.
Virkaa hakevat nyt muun muassa julkistalouden professori Roope Uusitalo sekä Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen ja Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen. Suomen vaikutusvaltaisimmaksi arvioitua virkamiespaikkaa ei saatu täytettyä ensimmäisellä hakukierroksella.
VALTIOTIETEILIJÄ – Uralehti
Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen nimitetty alivaltiosihteeriksi työ- ja elinkeinoministeriöön | Työn ja talouden tutkimus LABORE
ja perhe joustavasti on selvästi edelleen parannettavaa. Elina … elina.moisio@sval.fi … Pylkkänen vinkkaa, että työpaikkailmoituksia kannattaa lu-.
PT:n johtaja Elina Pylkkänen on nimitetty työ- ja elinkeinoministeriöön alivaltiosihteeriksi 1.6.2021 alkaen viiden vuoden määräajaksi. Valtioneuvosto päätti nimityksestä tänään 15.4. pidetyssä istunnossa. Alivaltiosihteerin virka on uusi. Alivaltiosihteeri johtaa kansliapäällikön apuna erityisesti työllisyyteen ja työvoimapolitiikkaan liittyvien laajakantoisten erillishankkeiden ja uudistusten valmistelua.
Keywords: elina pylkkänen perhe
